Porvoon valtiopäivät

Tahkopihkan kiertokoulun arkisto
Tahkopihkan kiertokoulun arkisto

Koblasnikin suku on myös mobiilin makkaravalmistuksen pioneeri, koska varsinkin tsaari Aleksanteri I:llä oli tapana matkustella ympäriinsä ja sen lisäksi muuttaa kesäisin vilpoisimpiin palatseihinsa. Käytännön hankaluuksista piittaamatta Aleksanteri oletti, että suku valmistaa makkaroita laadusta tinkimättömällä tarkkuudella kesät talvet missä milloinkin. Täyttääkseen tsaarin toiveet Ilija Koblasnik kehitti liikuteltavan kenttämakkaralaitteiston.

Ensimmäisellä pidemmällä matkalla mobiililaitteisto oli tsaarin mukana Porvoon valtiopäivillä vuonna 1809. Kreivi Armfelt metsästytti alaisillaan raaka-aineet hyvissä ajoin ja niinpä makkarat saatiin tarjolle valtiopäivien juhlaillalliselle.

Historiantutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että kotoisten makkaroiden ansioista tsaari Aleksanteri julisti seuraavana päivänä liittävänsä Suomen kansana kansakuntien joukkoon. Tosin porvoolainen sinapinvalmistaja Gustaf Mustardström väitti aikoinaan julistuksen johtuneen tarjotusta konjakkisinapista.

facebooktwitter